KUVITELMA
Vuoronumeron ilmestyttyä marssin kohti loosia, jossa pirteä
hoitaja ottaa minut vastaan hymyillen. Uppoudun keskusteluun ja somasti
räpsytteleviin silmiin niin, etten edes huomaa verikokeen ottoa. Saan lähtiessäni
hoitajan puhelinnumeron ihan siltä varalta, mikäli minua alkaisi huimata…
TODELLISUUS
Kuuntelen odotustilassa kaikki savottajutut vuodesta 50
lähtien sekä kotilääkäreiden/asiasta vain muuten kiinnostuneiden analyysia
omasta ja naapurin suolentoiminnasta. Yritän sulkea korvani ympäröivältä
maailmalta ja löytää jostakin nettivaraukseni numeron. Tekstiviestissä on
väärä, koska muutin aikaa netissä jälkikäteen. Saan kaivettua ruudulle
sopivasti oikean lottorivin, kun minulle tarkoitettu kutsunumero häviää jo
infotaululta. Marssin reippaasti kohti loosia, jossa kokenut täti jo katselee
kelloa miettien ”missä helevetissä sinä juippi oikein kuppasit?”.
Kela-kortti on valmiina tärisevässä kädessä, mutta silti
saan tiukan ja käskymäisen pyynnön ojentaa valtion luottokortti hetimmiten.
Istun penkkiin ja laitan hihat ylös - nyt hommiin! Pienen desipyyhkäisyn
jälkeen neula uppoaa topakasti taipeeseen. Yleensä ei tunnu missään, nyt
tuntuu! Putkeen ei kuitenkaan tule tippaakaan verta, suoni kuulemma lähti
karkuun – no en ihmettele, kohta lähden minäkin!
Hoitaja pistää entistä syvemmälle ja vääntelee neulaa ihon
sisällä. Puren alahuulta (en silleen seksikkäästi) ja sormet alkavat
kouristella tahtomattani. ”Neula taisi osua hermoon”, hoitaja pohtii ääneen. En
saa irvistykseltäni sanotuksi, että tarkoitatkohan hermoa siellä käsitaipeessa
vai korvieni välissä? Tämän jälkeen rei’itämme vielä useampaan kertaan molemmat
kädet, vain napakoru ja nännilävistys jäävät puuttumaan. Lopputuloksena on upea,
yksi koeputkellinen verta. Nousen penkistä ja nyökkään kiitokseksi. Taitaa olla
turha jäädä odottelemaan sitä puhelinnumeroa…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti