Ensimmäinen työpäivä, kuuden tuskastuttavasti madelleen
lomaviikon jälkeen - olen euforiassa! Miten tämä voikin olla näin mukavaa,
mietin silmänurkan melkein kostuessa ilosta. Sitä luulee lomallakin muistavansa
sen tunteen, kun istuu Martelan pehmustetulla työtuolilla ja katselee suu
suppeana laajakuvaruutua hikisessä toimistossa. Kuinka se sitten voikaan vetää
niin maireaksi, kun tuntee kesäisen tuulenvireen ihollaan tiiliseinän läpi ja kuulee
ikkunalasin takaa puunlehtien havisevan tuulessa ja lintujen visertävän,
samalla kun ulostavat parkissa olevan vastapestyn auton katolle. Hyvän olon
tunne ja hekuma valtaa koko kehon ja hellii lämpimästi aivojen sopukoita
tarkkaillessani kelloa puhelimesta, tietokoneelta, seinältä ja ranteesta –
kaikki ne kertovat ettei tarvitse vielä moneeeeen tuntiin lähteä kotiin!
Siellä ne nyt jotkut värjöttelevät rannalla ja käyvät
virvokkeiden nautinnan välissä kostuttamassa varpaitaan hyiseen rantaveteen,
hui kun on kylmää! Hah, täällä sitä istutaan sukat jalassa eikä varpaitakaan
palele sitten yhtään! Niillä on suorastaan kuuma kuten minullakin! Eipä
tarvitse tuskailla mennäänkö sitä nyt terassille, retkeilemään vai kenties teatteriin,
kuka sitä nyt jaksaa aina semmoisia miettiä? Toista se on kun on valmis pinkka
hommia ja menoja odottamassa suoraan käden ulottuvilla. Niin, ja että
harmittaisi lähteä hakemaan sanomalehteä laatikosta herättyään aamuauringon
paistaessa ikkunasta. Täällä on sähköpostilaatikossa valmiiksi 500 viestiä
loman jäljiltä odottamasta, eikä tartte kävellä yhtään minnekään, onko vähä
luksusta, häh!? Kyllä minä niin mieleni lomasta pahotin, mutta silti kestin
kuin mies ja lusin ne hammasta purren. Nyt sitä ei tarvitse pitkään aikaan
vaivata mieltään ja kehoaan tuollaisilla joutohömpötyksillä – kyllä nyt on keveä
mieli ensi koitokseen asti…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti